19.8.11

Onks Sarah Bernhardtia näkyny?

Suomen paras, lahjakkain, kaunein ja ainut varteenotettava näyttelijätär Johanna Tuksu Tukiainen paljasti äskettäin laadukkaan ja kriittisen journalistiikkamme lippulaivassa Metrolivessä jymyuutisen säkenöivän henkeäsalpaavasta näyttelijädebyytistään. On kenties hämmästyttävää, mutta silti täysin johdonmukaista, että debyytti tapahtui kultaisella 80-luvulla jolloin thaalian siunaama varhaiskypsä lapsineromme oli vasta 6-vuotias!

Tähän harvat pystyvät.

Histrioninen poikkeusyksilömme ei silti jäänyt lepäämään laakereilleen eikä laskenut pelkän alkuvoimaisen luonnonlahjakkuutensa varaan, kuten moni muu olisi tehnyt. Ei, ei sinne päinkään, vaan hän lähti hakemaan itselleen muodollista näyttelijäpätevyyttä lähes legendaarisesta Pasadenan yliopistosta, josta valmistui arvatenkin loistavin arvosanoin. Tuksukaisemme suorituksesta tekee lähes yli-inhimillisen se seikka että samaan aikaan Tuksukka opiskeli myös kieliä Uppsalan yliopistossa. Eikä suinkaan samoja kieliä vaan eri kieliä!

Tähän ei kukaan muu pysty.

Tuksun lukuisista, lukuisista, lukuisista kansakuntamme älyllisen eliitin koukuttaneista televisioesiintymisistä mieleenpainuvin, koskettavin ja herkin lienee kenties arvostetussa Submarine-sarjassa. Siinä Tuksu, tukiaisessa humalatilassa, demonstroi katsojille sapfisen lemmen kummallisia koukeroita käytännössä. Hyvällä maulla, totta kai.

Tuksun elokuvaura hakee loistokkuudessaan vertaistaan. Elokuvallisen debyyttinsä Tuksu teki teki klassikon asemaan nouseessa hardcorepornoelokuvassa Uivelot. Kyse oli totta kai luonneroolista jossa Tuksu pääsi esittelemään aivan koko sielullisen rekisterinsä. Syyttä ei tämä pornoelokuva ole päässyt MoMaan ja Unescon suojeltavien maailmankohteiden listalle.

Seuraava elokuvarooli oli, jos suinkin mahdollista, vieläkin haastavampi ja taiteellisilta ulottuvuuksiltaan mykistävämpi, vaikka ei pornoelokuva ollutkaan. Kyseessä oli tietenkin nuoren nousevan neron, aikamme Kubrickin ja Fritz Langin ja Visa Mäkisen risteytyksen Riku Ville Raitalan eurooppalainen mestariteos ja ehdoton maailmanlaajuinen kassamenestys 500. Siinä Tuksu pääsi jälleen teroittamaan teatraalisia torahampaitaan hänelle tarkasti ja täsmällisesti räätälöidyssä luonneroolissa Cate the Monsterina, jonka maksava yleisö muistaa parhaiten siitä eroottisesta innovaatiosta että mikään ei ole seksikkäämpää kuin likaiset ja kuluneet kumisaappaat jalassa sänkyyn lompsiva kulahtanut vosu jonka mekko ei oikein mahdu sille. Elokuvassa myös Tuksukan kaunissisko Julia teki elämänsä roolin mystisenä railina Kyrkkymurattina, tuona mustan kortin valtiattarena.

Seuraavaksi Tuksumme keskittyi jälleen televisioon. Tuksu-TV on jokaiselle suomalaiselle tuttu ja rakastettu ohjelma joka kesti kokonaisen viikon. Tai, no, ainakin kolme päivää. Ohjelmassa esiintyi sellaisia timanttiluokan julkkiksia kuin Leuka-Henna ja joku sen vähä-älyinen kaveri, sitten joku keravalainen BB-tyyppi, luonnollisesti kaunissisko Julia ja sokerina pohjalla runoilija Tony Halme. Ja tietenkin Onni ja Toivo, jotka hieroivat lähempää tuttavuutta Tonyn kanssa. Joka ei tainnut olla ihan tajuissaan juuri silloin. Tuksu-TV:n hassunhauskaa huipentumaa, karmaisevaa vuoristo-onnettomuutta, ei valitettavasti televisioitu.

Mutta ennenkaikkea kansakuntamme muistiin on piirtynyt muistijälki Tuksu ottaa kohta avioeron-ohjelmasta jossa pelottavat tekoripset onneksi peittivät Tuksun kokonaan näkyvistä. Tekoripsille tarjottiin heti ohjelman jälkeen Hollywood-sopimusta, mutta ne päätyivät silti Nasan käyttöön uuden tekokuun siipinä. Mukana ohjelmassa oli myös puheita antava Puutarhatonttu, Nassu ja joku hangessa itkevä lapinäijä Aerto likaisessa doltstakissa.

Tuksun seuraavasta tositeeveeprojektista Tuksu joutuu Hämeenlinnaan ei ole vielä tarkempaa tietoa. Ei siis muuta kuin että kuvaukset alkavat vielä tämän vuoden puolella,

Mitä voimme todeta Tuksun upeasta ja kansainvälisiä palkintojakin keränneestä glamournäyttelijän urasta joka on johtanut hänet jopa Vantaan hienoimpiin keskiolutbaareihin näyttämään silikoneja ja takapuolta ja hieromaan silmälaseja alushousujensa sisälle? Vain sen että olehan varuillasi Meryl Streep! Kohta Tuksu vie roolisi! Ja siiderisi!

(Kirjoitus on omistettu suomalaisen journalistiikan suurimmalle toivolle Petri Voutilaiselle, jonka älylliset kyvyt hakevat vertaistaan.)

5 comments:

  1. minne unohtui rooli salkkareissa?

    ReplyDelete
  2. Loistava. Nauroin ääneen.

    ReplyDelete
  3. "Tekoripsille tarjottiin heti ohjelman jälkeen Hollywood-sopimusta, mutta ne päätyivät silti Nasan käyttöön uuden tekokuun siipinä. " APUAAH!! Kualen nauruun!

    ReplyDelete
  4. Oox lahna delannu vai ex oo toipunu crapfiestasta, kun ei sana blogissa helise!

    ReplyDelete