5.7.12

Kosmetologiikkaa edistyneille

Toisten ihmisten energiaa ja väsymätöntä intoa ei voi kuin ihailla. Eräs kaikkein väsymättömimmistä ihmisistä kautta aikain on Julia Tukiainen (ei julkisuuden henkilö).

Julia Tukiaiselle (ei julkisuuden henkilö) ei riitä että hän on maamme taidokkaimman, ihailluimman ja kansainvälisesti menestyneimmän tanssiryhmän Dolts Dancersin johtoporrasta (Facebookin mukaan Sale Manager eli suomeksi alennusmyyntien johtaja), hänelle ei riitä se että hän on ihailtu ja rakastettu levylaulaja (kuka tuntisi Apinamiestä ilman Julian (ei julkkis) sydäntä raastavaa tulkintaa kappaleesta?), ei riitä herrainlehti Playboyssa poseeraaminen (kuten poseerasi häntä ennen myös Julian (ei julkkis) kaunis sisar Johanna Tukiainen (Vuoden turhin julkkis 2008)), ei riitä se että hän hyvinkin lyhyessä ajassa todisti blogillaan olevansa maamme johtavia prosaisteja (postauksien stilistisiä finessejä taatusti tullaan käyttämään esimerkkeinä lukemattomilla äidinkielentunneilla ja epäilemättä myös yliopistotasolla).

Julia Tukiaiselle ei riitä genrerajoja ainutlaatuisesti ylittävä tositeevetähteys (jonka skaala ylettyy aina henkeäsalpaavasta estraadiviihteen kestosuosikista Tuksu-TV:stä toiseen kristillisiä perusarvoja korostavaan suosikkiin Poliisi:TV:hen), ei mittava elokuvatähteys (käsi ylös kaikki ne joilla ei tietokoneensa kovalevylle ole suurena aarteena tallennettuna Peter von Baghin ehdoton suosikkielokuva: Suomen Orson Wellesin Riku Ville Raitalan magnum opus "500"!), ei se että Ateneum ja Kiasma taistelevat verissä päin tämän maanosamme ehdottomasti originelleimman taidemaalarin sormiväritöistä (kuka itseäänkunnioittava taiteilija voi enää kuvitellakaan taidettaan ilman Tiimarista ostettuja enkeleiden kiiltokuvia ja väärin kirjoitettuja sitaatteja Raamatusta?).

Moni tavallinen tallaaja ja patalaiska vätys lepäisi jo näillä laakereilla loppuelämänsä, mutta ei ahkeraakin ahkerampi ahertaja ja renessanssi-ihminen Julia Tukiainen (ei julkisuuden henkilö).

Uudeksi haasteekseen ponnisteluja ja aamuisia heräämisiä kaihtamaton stahanovilainen uurtajamme on ottanut opiskelun, ja sehän häneltä perinteisestikin on sujunut kuin leikiten. Taloustieteiden tutkinto taitaakin pikku opiskelijattareltamme jo löytyä takataskusta joten nyt onkin hyvä laajentaa rautaista ammatillista osaamista ja hankkia se kosmetologian maisterius; ehkäpä jatkaa kosmetologian opintoja aina väitöskirjaan ja professuuriin saakka, ken tietää minne kosmisiin korkeuksiin uupumaton opiskelukone Julia Tukiainen opintiellään yltää?

Aiheellista lienee silti kysyä tarvitseeko taidokas meikkiartisti Julia Tukiainen (ei julkisuuden henkilö) enää lisää pätevyyttä meikkitaiteilijana? Kaikkihan me olemme keikkakuvista omin silmin nähneet miten voimallista, etten sanoisi dramaattisen jykevää jälkeä showmeikin suvereeni taitaja Julia (ei julkkis) saa aikaan ilman muodollista koulutustakin - onhan hänen kaunis sisarensa Johanna Tukiainen (Most Talked Glamour Person of the Year-palkinnon voittaja Herran vuonna 2009) lahjakas ammattimeikkaaja. Taidot ja lahjakkuus kulkevat selvästi suvussa.

Toinen aiheellinen kysymys on unohtaako Julia (ei julkkis) nyt niinkin tärkeän asian kuin levon?

Nuori ja terve ihminen toki jaksaa, varsinkin Julian (ei julkkis) kaltainen dynaaminen tehopakkaus jonka yli-inhimillistä työtahtia ja ammatillista uhrautuvaisuutta pohtiessaan moni pyörtyy, mutta kenellekään ei ole hyväksi tehdä työtä vuorokauden ympäri, vuodesta toiseen. Välillä olisi kyllä syytä rentoutua ja vähän lomaillakin ettei polta itseään aivan loppuun. Siksi minua huolettaakin millä ajalla hyperaktiivinen duracellpupumme Julia (ei julkkis) ehti opiskella kosmetologiaa, onhan hänellä kuitenkin raskas päivätyönsä Doltseissa, ura levylaulajana ja konsertoivana artistina, ura taidemaalarina, espanjan opiskelua, ruotsin opiskelua, ja ennen kaikkea - tuore mutta sitäkin tärkeämpi ura kotirouvana!

Vihdoinkin rakkaus on löytänyt työteliään Julian (ei julkkis) ja onni kukoistaa. Romanssi ruotsalaisen nallekarhun kanssa ei kuitenkaan ole mutkaton. Miten on mahdollista yhdistää kiireinen työura, rankka opiskelu, lepo ja rentoutuminen, ja vielä tyydyttävä parisuhdekin? Tämä ei tavalliselta kuolevaiselta onnistuisikaan.

Julia Tukiaiselle (ei julkisuuden henkilö) tämä ei ole temppu eikä mikään. Julialla (ei julkkis) on selvästikin vuorokaudessa enemmän tunteja kuin tavallisella katurahvaalla. Ja hyvä niin, tavallinen katurahvas käyttäisi nekin tunnit pelkkään siiderin ryypiskelemiseen, lääkeaineiden väärinkäyttöön ja verhojen takana makoiluun.

Sen minkä Julia aloittaa, sen hän myös kunnialla loppuun saattaa. Kesken hän ei jätä mitään, oli kyseessä sitten työ, opiskelu tai rakkaussuhde.

Julia (ei julkkis) nostaa omalla henkilökohtaisella panoksellaan kosmetologiikan omaksi erityisen varteenotettavaksi tieteen- ja taiteenlajikseen tai nimeni ei ole Lahna. Sen uskallan luvata.

1 comment:

  1. Mahtava profetia! kosmetologia yliopistoihin, sitä mä oon peräänkuuluttanu jo vuosia, tosin mä oon tosissani.
    :)

    Långstrump

    ReplyDelete