Iltasatuelämää

Olipa kerran kaunis kaunis Prinsessa, joka oli niin ulkoisesti kuin sielultaankin yhtä kaunis kuin barbinukke. Prinsessa oli luonteeltaan jalo, viisas, rohkea, hyväsydämmminen ja kovin kovin eläinrakas. Suurimman osan ajastaan Prinsessa käytti hyväntekeväisyyteen ja filantropiaan, silloin kun ei ollut pelastamassa uhanalaisia eläinlajeja tai keksimässä lääkettä syöpään.

Kaikki koko Valtakunnassa ihailivat muhkeahuulista blondiprinsessaa ja hänen kalliita vaatteitaan, ja tahtoivat olla hänen kaltaisiaan.

Mutta eräänä päivänä katajaisen kansan kaamea kateus nosti katalaa päätään - ihanan Prinsessan ihanuus oli yksinkertaisesti liikaa hamraan Valtakunnan yksinkertaiselle maarahvaalle, joka ei lainkaan ollut tottunut moiseen kansainväliseen glamouriin, jota ulkomailla kovasti ihailtiin.

Niinpä kauniilta Prinsessalta vietiin kaikki - kaikki, mitä hän rakasti.

Vietiin rakkaat pikkukoirat, joista hän oli huolehtinut niin hyvin; vietiin rakas auto, jolla hän pääsi kiertämään maata ja ilahduttamaan roskaväkeä tuoden heille syyn elää; vietiin autokuski; ja väsyneen sisko Jullia-pikkuprinsessankin vei julma raittius.

Mitään ei Prinsessalle jäänyt jäljelle, sillä ihmisarvokin oltiin häneltä viemässä ja vapaus. Edes vapauttakaan eivät kaunaiset kadehtijat siis hälle tahtoneet jättää vaan väittivät että rattijuoppous ja ihmisten hakkaaminen olisivat rikoksia, joista joutuu linnaan, jos niitä päivittäin harrastaa.

Maarahvaan häijystä äliömäisyydestä järkyttyneenä ihana Prinsessa päätti itse tehdä asialle jotain.

Niinpä Prinsessa kirjoitti SeiskaLiveen ja Facebook-seinälleen, että hän pidättää hengitystään niin kauan, että kaikki vääryydet korjataan; niin kauan, että kaikki häneltä vääryydellä viety annetaan hälle takaisin; niin kauan, että rahvas tunnustaa, että Prinsessa on kaikkein ihanin ja kaunein päällä maan; niin kauan, että Prinsessa vihaajat ja herjaajat ja muut perheenjäsenet pyytävät häneltä anteeksi anteeksiantamattoman rikollista käytöstään.

Että hän pidättää hengitystän niin kauan, että hänestä jää jäljelle pelkkä eloton, kaunis, kalpea ruumis.

Meni puoli tuntia, meni tunti. Kukaan ei kommentoinut asiaa Prinsessan Facebook-seinällä.

Prinsessa kirjautui uudestaan nettiin. "Mä oon tosissani, mä tosiaan teen sen, sitpä näette ja ootte tosi vuittonin pahoillanne senkin näätä sika paviaanit mut sit on liian myöhästä enää katua apinat!"

Prinsessa hegitti syvään ja jatkoi hengityksen pidättämistä.

Sitten, vihdoin, joku kommentoi. Tuli toinenkin kommentti, sitten kolmas. Mutta oih ja voih, viestit eivät olleet ihan niin kannustavia kuin Prinsessa oli ehtinyt toivoa. Niissä ei rukoiltu, ettei hän vahingoita itseään, niissä ei itkien kehuttu hänen pyöreää pyllyään eikä terävää älyään. Itse asiassa ne olivat melko loukkaavia ja solvaavia. Jopa niinkin solvaavia, että Prinsessa päätti tehdä kommenteista rikosilmoituksen ja nostaa ne syytteeseen.

Kyynel vierähti Prinsessan silmäkulmaan. Siitähän saisivat moukat kun häntä ei enää olisi. Sitten olisi myöhäistä heidän enää katua. Siitäpä oppisivat miten prinsessoja kohdellaan.

Prinsessan katse osui lattiaan, joka näin meidän kesken oli hieman siivottomassa kunnossa, sillä Prinsessan virolainen siivooja ei ollut käynyt vähään aikaan. Lattialla lojui tutun näköinen pussukka. Voisiko se olla? Kyllä - se oli! Se oli saunahuoneen tuttuja farmasiapussukoita!

Tärisevin käsin Prinsessa nosti pussukan lattialta.

Ja oi onnea, oi autuutta - pussukassa oli vielä kolme onnellisuuspilleriä!

Prinsessa nappasi ne oitis suuhunsa ja tuli niistä niin onnelliseksi, ettei enää muistanut pidättää hengitystään. Kaikki oli jälleen hyvin.

Hieman syrjemmällä synkkä varjoihin ja pimeyteen kietoutunut hahmo katseli Prinsessan äkillistä autuaallistumista ja kirosi mielessään. Taas hän oli tehnyt hukkareissun.

"Me tapaamme vielä, oi kaunis Prinsessa", hän mutisi itsekseen, viikatteen terävyyttä kokeillessaan. "C U NEXT TIME"

Ja niin ihana Prinsessa eli onnellisena elämänsä loppuun asti. Sen pituinen se.