20.8.13

Kotimaan uutisia lyhyesti

Tanssia Anna-Sofia Ex-Esko on erotettu arvovaltaisesta Dolts Dancers -nykytanssiryhmästä ala-arvoisen käytöksen johdosta. Ryhmän koostuu erottamisen jälkeen kahdesta modernin tanssin huippuammattilaisesta: Petri "PiiPii" Pennasta ja Johanna "Pavlova" Tukiaisesta. Jorma Uotisen odotetaan liittyvän ryhmään heti maanantaina.

Johanna Tukiaisen koirien palauttamiseksi on perustettu kansalaisadressi. Sen ovat allekirjoittaneet jo mm. Aerto Länsman (kahdesti), Tepa ja Köpä, Viljon Muisto, Jullen Bonzo, Pentti Marsu, Karman Laki, Urban (kahdesti), Vantaan Käräjäoikeus, Timo Ei Mikkola, Paris Hilton ja Isäni On Samaa Mieltä. Koiria odotetaan kotiin Jollaseen jo maanantaiksi.

Väsynyt Jullia sisko on tänäkin syksynä aloittanut kosmetologia koulun. Vaarallisen kaunis Jullia valmistunee ilta tyttö academiasta ensi viikon maanantaina ja perustanee oitis oman kosmetologi flaskan. Luotettavien lähteiden mukaan flaska ei häiritse yksityishenkilö Jullian päätyötä esiintyvänä taiteliana.

Roppakaupalla kansainvälistä menestystä niittäneen laulutähti Johanna Tukiaisen uusiin positiivisiin englanninkielisiin rakkaudesta (mutta ei Aertosta) kertovien englanniksi ulkomailla levytettyjen hittien musiikkivideoiden koko kesän kestäneet kuvaukset ulkomailla lähenevät loppuaan maanantaina. Vielä ei ole selvinnyt mikä kansanvälinen TV-kanava saa kunnian ensiesittää videot. Edessä lienee TV-yhtiöiden raivoisa huutokauppataisto.

Tähtilaulaja Johanna Tukiaisen toinen rattijuopumus on peruttu. Tukiainen ilmoitti hoviannalisti Kari "Kupsu" Kupiaiselle että olikin vain narrannut tunnustaessaan poliisille ajaneensa isänsä ruosteista romuautoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Poliisimestari Sisu soitti heti Tukiaiselle ja pyysi vuolaasti kyynelehtien anteeksi väärinkäsitystä. Poliisimestari kehui myös Tukiaisen peppyä.

Kansainvälisen liedartisti Johanna "La Callas" Tukiaisen maailmankiertue jatkuu Tampereella. Seuraavan kamarikonserttinsa Tukiainen antaa Keskustorilla maanantai-iltana kello 23.52 Unskin Grillikioskin suurella lavalla. Liput: mikroburrito kaikilla mausteilla ja koffi. Lapset, eläkeläiset ja varusmiehet: lihis kahdella nakilla ja munalla sekä sidukka.

Etsintäkuulutus: poliisi etsii kolmikätistä hampaatonta lappalaista ruutanaa sekä kahta puukkoa heiluttavaa mustalaista museoautovarasta rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Saa ampua jos tulevat vastaan, tapporaha €10/skalppi.

Ja lopuksi ruokauutinen. Pirkanmaata on kohdannut mystinen ruokakermatragedia. Kaikki seudun ruokakermapurkit ovat tehneet itsemurhan. Vahvistamattomien lähteiden mukaan ruokakerman itsemurha-aallon epäillään levinneen myös Jollakseen ja sen lähiympäristöön. Syy on vielä hämärän peitossa.

4 comments:

  1. Kiitämme kotimaan uutisista ja siirrymme ulkomailta tulleeseen tiedotukseen.
    Maiamisessa on tällä hetkellä liiallista tarjontaa klämöörisistä danssitytöistä, joten sinne ei oteta tällä hetkellä suomalaisia pellavamuovipäitä. Halukkaat pysäytetään lentokentällä ja palautetaan turvamiesten kera Jollakseen.

    ReplyDelete
  2. Tämä ylitti kyllä kepeesti seuraamani Joe Paskon ja Talkkarin, vaikka kaikki kunnia heillekin ansiokkaista teksteistä. KIITOS!

    ReplyDelete
  3. Ruokakermatragedian takia myös Tuksun lempikauppa Mic Mac lopetetaan Forumissa, onneksi Tuksulla on tallessa useampaan kertaan nuollut CupKakut joita riittää varmaan Hämeenlinnaankin.

    http://www.seiska.fi/Johanna-Tukiainen/Nyyh-mun-lempikauppa-Mic-Mac-lopetetaan-Forumissa/1013848

    ReplyDelete