17.5.11

Käräjäpäiväkirja

Hemaiseva kohublondi JOhanna Tukiainen saapuu Helsingin käräjäoikeuteen hivenen myöhässä, mutta eleganttina kuten aina. Täydellisen ruskettuneena hän on sonnustautunut eksoottiseen ja rikkaan näköiseen hapsuiseen intiaanimekkoon, joka hivelee täydellisesti hänen täydellisiä muotojaan, jonka tarkkasilmäisimmät kenties muistavat ihanan JOhannan upeilta häämatkavideoilta Karibiassa, jossa kaunis JOhanna oli häämatkalla seuranaan ivalolainen dildomoguli Arto Länsman Angelista, sylissään tietenkin ihanaan pinkkiin puettu suloinen pikkukoiransa Nassu.

Yleisö odottaa henkeään pidätellen tähden saapumista. Kuuluu kohahdus, kun prinsessa laskeutuu alamaistensa pariin ja istahtaa syytettyjen penkille. Kaikki ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, kuiskuttelevat keskenään, että voi elämä, kun JOhanna näyttää luonnossa kuulemma paljon kauniimmalta, eivätkä he tienneet kuinka pienikokoinen hän loppujen lopuksi on.

Myösen yleisö kateellisena ihastelee JOhannan glamouria sahalahtelaista kampausta, jollaiseen vain ja ainoastaan Hollywoodin tähdillä on varaa, joista useimmat JOhanna tuntee henkilökohtaisesti ja on ollut suhteessa esimerkiksi järjettömän karismaattiseen Mickey Rourkeen, joka usein tekstaa hänelle, ja kaivavat kännykkänsä esille ja yrittävät heti varata ajan Salon Sahalahdesta. Kasvoillaan Johannalla on keveän keväinen showmeikki, joka on parhaimmillaan iltahämärän esiintymislavan kovassa valaistuksessa ja pimeällä takakujalla rikotun katulampun valossa, joka tekee oikeutta JOhannan kauniille kasvoille, joista voi kiittää Jumalaa ja hyviä geenejä.

– Johanna, miltä nyt tuntuu?

– Kateelliset herjaajat väittävät, että esitykseni menevät aina surkeasti eikä minua muka koskaan kutsuta takaisin esityksen jälkeen, mutta Helsingin käräjäoikeudesta on muodostunut minun uskollisin esiintymisareenani, säteilevä JOhanna sanoo odotellessamme shown alkamista, rentouttavan siiderin ääressä. - Tänne olen aina tervetullut takaisin.

Luon katseen yleisön joukkoon. Kiinnitän huomioni siihen, että yleisö on yllättävän selvin päin ja paikalla on runsaasti virkapukuisia poliiseja. Tällainenko on upean kohublondin JOhanna Tukiaisen normiyleisö? Mutta ehkä tämä jäyhältä näyttävä joukko riehaantuu vasta, kun alkoholitarjoilu aloitetaan ja Lööppijulkkis raikaa niin, että talo hytkyy?

– Yleisö täällä on tänään fantastinen ja sali loppuunmyyty, ja keikanjärjestäjä tosi tyytyväinen ja tahtoo minut takaisin, suuri keikkakiertue on jo sovittu, JOhanna jatkaa vapautuneesti.

– Mistä luulet suuren suosiosi Helsingin käräjäoikeudessa johtuvan?

– Olen akateemisesta perheestä kuten kaikki siskoni, JOhanna vastaa ja tyhjentää siideripullonsa, kun kovasti rukoilee Jumalaa, niin saa toivomansa. Mulla menee nyt todella hyvin, paitsi rakkausasiat. Arto on luuseri ja mulla oli malaria. Mun sisko Julia, joka oli Playboyssa, ei enää juo ja tekee comebackin Dolts-sistersiin. Tulin tänne taksilla, että tiedoksi vaan kateellisille. Olen tosi tyytyväinen itseeni, kyllä naisessa pitää olla muotoja ja aloitan tehodietin. Multa ilmestyy levy. Olen kirjoittamassa mun omaelämänkertaa. Joko mä sanoin, että mä tulin taksilla?

– Pitääkö paikkansa, että poliisit ovat kiihkeimpiä fanejasi?

Ihana JOhanna kikattelee hetken ennen kuin vastaa. – Poliisit ei vaan kykene pitämään näppejään erossa minusta, hän sanoo lopulta. – Ihan sama missä maassa olen niin aina ne tahtovat päästä lähikontaktiin he he. Siksi niitä on tänään näin paljon tätäkin keikkaa seuraamassa, poliisit vaan rakastaa mua.

Äkkiä saapuu keikanjärjestäjältä ikävä viesti. Keikan toinen osapuoli onkin tehnyt oharit ja keikka joudutaankin perumaan. Viehättävä JOhanna Tukiainen huokaisee, hän oli jo valmistautunut antamaan tuomaristolle ja valamiehille elämänsä esityksen. Nyt hän on sen sijaan pakoitettu menemään baariin juomaan itsensä räkäkänniin.

No, nielemme pettymyksemme. Tämä oli vain yksi käräjäkeikka lukemattomien muiden joukossa. Lisää tulee, siihen voimme luottaa. Jätän viimeisen sanan upealle JOhannalle:

– Lukekaa Seiskan blogia, ääliöt! hän huikkaa iloisesti kadotessaan Helsingin villiin yöhön.

Ja ken tietää, ehkä seuraava käräjäkeikka kävelee snagarijonossa vastaan jo tänä yönä?

4 comments:

  1. Valloittavaa taas, valloittavaa. Ja noi lauserakenteet, miten se lahna pikkuaivoillaan pystyy tommoseen mestarikopiointisuoritukseen?

    - Maikki

    ReplyDelete
  2. Miksei valtakunnan ykkössuosikki JOhanna ollut esiintymässä Leijonien mestaruusjuhlissa?!

    ReplyDelete
  3. Moikka Laupea Lahna! Sä oot mun lempiplokkari <3 Ootko sä akateemisesta perheestä?

    Aurinkoisin terveisin, Xenia

    ReplyDelete
  4. Hei Xena - pidetään ne jutut siisteinä! Ei tarvii tulla tänne törkyilemään!

    ReplyDelete