25.6.14

Taikamaken seikkailut

Öisin, kun valot ja Tuksut ovat jo sammuneet ja maailma on syvässä unessa, leppoisa Puutarhatonttu rientää salaiseen takkahuoneessa sijaitsevaan Taikaluolaansa jossa pukee yllensä naamion ja viitan ja vetää valkoiset jockeykalsarit vaaleanpunaisten sukkahousujensa päälle muuttuakseen kaikkien rikollisten ja konnien viholliseksi numero ykköseksi: Taikamakeksi!

Uskollisen apurinsa Vaippapojan (jota paikkaa tässä jaksossa Homokampaaja) kanssa Taikamake partioi kaupunkimme katuja turvatakseen glamourin ja blondigeenin, joita rikolliset näätäterroristit jatkuvasti vaanivat. Näitä ovelia ja häikäilemättömiä konnia vastaan poliisikin on voimaton, mutta lähes yliluonnollisia psykiatrin kykyjä omaava Taikamake jää harvoin toiseksi paatuneimmallekaan fc-ryhmälle sillä hän osaa puhelimanauksen ikivanhan taidon ja tietää salatun totuuden: Ihminen näkee mitä haluaa ja kuulee mitä tahtoo! Tämän edessä ovat näätärikolliset voimattomia.

*     *     *     *     *

- No, niin, Taikamake sanoi ja katsoi edessään seisovia innokkaita ja huolella valittuja apureitaan, joita oli tällä kertaa peräti kolme.

Homokampaaja, Haarajohtaja ja Prinsessapoika olivat pukeutuneet mitä upeimmalla tavalla blondiin kreitlenksperuukkiin, munitettuun mekkoon ja jo valmiiksi asteltuihin korkokenkiin, jotka oli kaivettu esille Jollashovin pyhistä mustista jätesäkeistä. Kasvoissaan kaunotartriolla oli voimakkaat joeblaskokonsulentilliset showmeikit, jotka saivat heidät säteilemään tuksuaanista chiciä ja kaunotar sisko julliamaista enkelimäisyyttä.

- Nyt on siis tuota niin, Taikamake loihe lausumaan, että oikeuden puolesta taistelemaan on perustettu uusi taikamakerikostorjuntayksikkö nimeltänsä Tontun enkelit ja se olette te, miehet. Siis neidit. Salainen toimeksiantajamme kootinimi "Mister Tonttu" soittaa meille kohta tuohon pinkkiin puhelimeen tuossa pöytällä ja kertoo meille toimeksiantomme.

Enkelit katsoivat puhelinta.

- Whatevö, Homokampaaja sanoi ja pusersi huuliaan. Haarajohtaja yritti kauhoa haarojaan, mutta mekko esti toimenpiteen.

- Minäpä tässä joutessani menen tuonne vessaan, Taikamake sanoi ja lähti ovelle. - Että jos se salaperäinen salatoimeksiantaja "Mister Tonttu" soittaa niin vastatkaa puhelimeen.

Homokampaaja kaivoi olkalaukustaan huulirasvaa.

- Niin että jos soittaapi joku niin vastaatte.

- Ihan sama, Homokampaaja sanoi.

Eikä mennyt kuin hetki Taikamaken katoamisesta kun hellokittypuhelin jo pirisi innokkaasti.

- Onks kellää punkkuu? Homokampaaja kysyi huulet törröttäen.

- Öööö, Haarajohtaja sanoi.

- Pissa! Onko sulla punkkua? No onko!

Piristyään aikansa puhelin vaikeni. Sitten se soi uudestaan, entistä innokkaammin. Soituaan jälleen pitkän tovin puhelin vaikeni taas.

- Jaa, Taikamake sanoi vessasta palatessaan. - Ei tuo puhelin soinut?

- No ei soinu, Homokampaaja sanoi.

- Niin että jos soi puhelin niin siihen pitääpi heti vastata kun on salatoimeksiantajalla "Mister Tontulla" tärkeäätä asiata, Taikamake sanoi. - Jaa, jos minä nyt sinne vessaan.

Taikamaken poistuttua puhelin soi oitis. Homokampaaja nosti luurin.

- No mitä nyt taas!

- Huomenta Enkelit, täällä salatoimeksiantajanne Mister Tonttu. Nyt on kuulkaas äärimmäistä konnuutta tapahtunut ja vain te voitte saada konnat käpälälautaan. Nyt on nimittäinsä sellaisen luokan rikos tehty että sen kuukausia kestävään suunnitteluun ja kellontarkkaan toteutukseen ovat kyenneet vain rikosmaailman terävimmät aivot. Erään Suomen kuuluisan kohuseurapiirikaunottaren sininen kesäturkki onpi vohkittu ja ellei sitä mitä pikimmin saada takaisin onpi juhannus pilalla. Minä yhdessä poliisimestari Sisun kanssa olen laatinut teille listan josta voipi niin ruveta niin tuota etsimään että kukas se näistä roistoista on se penteleenmoinen pahantekijä joka on tämän poikkeuksellisen törkejän ryöväriteon tehnyt. Ryövärilistä: 1) aerto Länsman 2) Homokampaaja 3) MC Womans MC 4) Mustakaapu 5) Herhiläinen 6) Musta-Pekka 7) Tepa ja Köpa 8) Hymyn Lahton-

- No whatevö, nigga, Homokampaaja sanoi ja paiskasi luurin. - Lähetäänks Haaris Deeteeämmää iskee meille rikkaat miähet?

- Öööö, Haarajohtaja sanoi ja yritti jälleen kouria haarojaan, vailla mainittavaa menestystä.

- Pitäs äkkii saada viinaa, Homokampaaja sanoi.

- No soittiko se salaperäinen "Mister Tonttu"? Taikamake kysyi astuessaan takkahuoneen salaiseen Taikaluolaan.

- No ei soittanu, Homokampaaja sanoi. - Me lähetää Haariksen kaa ny Deeteeämmää meisselijahtiin.

- No odottakaa nyt vähän hyvät miehet eikun arvon neidit kun ensin pitäisi salaperäisen salatoimeksiantaja "Mister Tontun" soittaa! Minä sinne vessaan nyt äkkiä menen! Ototatte täällä sen aikaa!

Taikamake katosi jälleen ja kohta puhelin pirisi.

- Saanko miekii tulla sinne Teeteeämmään? Prinsessapoika kysyi kimeällä äänellään. - Pittäis vaa ensii vessaa päästä.

*     *     *     *     *

Ensi viikolla: Taikamake ja Tontun enkelit yrittävät löytää kohukaunottaren varastetun ajattaren kaunotar Jullia sisko enkelin omaisuutta olevan sinisen kesäturkin jotta juhannus pelastuisi ja surukiertue voi jatkua! Tämän lisäksi Sotomaan ja Koomorran homoseksujalistit ovat jälleen pahanteossa! Miten pärjää supersankarikvartettimme taistelussa kokonaista gaybaaria vastaan? Pelastuuko juhannus? Löytääkö Homokampaaja itselleen rikkaan sponsorin?


Siihen saat vastauksen ensi viikolla, samaan taikamakeaikaan, samalla taikamakekanavalla!

1 comment:

  1. Syyllinen on ex-manageri Halsualta. Rotat on nyljetty ja nyt piti saada malliksi kuningattaren turkki. Rapujuhlissa sitten näyttävä sisääntulo ...

    ReplyDelete