Mielettömän romantillinen häämatka Karibialla

Ihana winterwonderlandmorsian Johanna Tukiainen heräsi Karibian hienoimman hotellin kalleimman sviitin parhaimmalta sängyltä. Häämatka oli alkanut ihanasti, järjettömän upeasti.

Mitään näin romantillista häämatkaa edes Johanna, villeissä unelmissaan, ei ollut kyennyt kuvittelemaan.

Kaikki oli tosi ihanasti rikkaiden tyyliin, suorastaan oikein jenkkityyliin! Jääkaapissakin oli keitoreidiä jota kaikki upporikkaat jenkkimiljonäärit joi ja pöydät notkuivat eksoottisia hedelmiä joita ei siis tosiaankaan Siwan hyllyiltä löytynyt!

– Rakastatko minua? Johanna kuiskasi hellästi rakastetulle aviomiehelleen.

Tällaista rakkautta upea ihana ei ollut kokenut koskaan. Vihdoinkin hän oli löytänyt arvoisensa miehen!

Rakkaus oli mielettömän ihanaa!

Viereisellä tyynyllä raukeasti makoileva Seitsemän päivää-lehti ei vastannut mitään, mutta sen ilmeestä näki selvästi lukea että se rakasti Johannaa, rakasti häntä kuin ei koskaan kukaan aikaisemmin.

Johanna silitti Seitsemän päivää-lehden kantta jossa hän itse poseerasi juopuneena sen yhden lappalaisen kanssa, hyvällä maulla tietenkin.

Sitten hän alkoi hinkata tosi seksikkäällä rinnallaan omaa kuvaansa. Hot hot hot!

* * * *

Aamiaisen jälkeen Johanna lähti kävelemään upealle hiekkarannalle. Karibian aurinko helotti turkoosinsiniseltä taivaalta hellästi ja lempeästi kuin vain rikkaille ja kuuluisille voi aurinko helottaa.

Johanna levitti kuumalle hiekalle pyyhkeen ja asetti Seitsemän päivää-lehden sen päälle. Hän avasi lehden.

– Tahdotko aurinkorasvaa, rakas? hän kysyi siltä.

Rusketus oli tosi ihanaa. Siitä erotti köyhän ja ruman ihmisen. Niillä ei ollut varaa hankkia kaunistavaa rusketusta koska ne olivat tyhmiä.

– Tahdotko mennä uimaan? hän kysyi aviomieheltään.

Seitsemän päivää-lehti ei vastannut mitään.

– En minäkään, Johanna sanoi ja suuteli lehden aukeamalla olevaa omaa kuvaansa jossa hän näytti erityisen seksikkäältä ja hoikalta. Ne pinkit huulet vaan OLI niin ihanat.

Ihanalla hotelliaamiaisella viereisen pöydän häämatkalaiset olivat katselleet Johannaa vähän säälivästi ja naureskelleetkin kun hän hyväili ja suuteli Seitsemän päivää-lehteään. Juntit! Apiaanit! Köyhät pellet!

Toisten rahoilla olivat tietenkin täällä loisimassa kun ei itsellä ollut varaa maksaa omaa matkaa heh!

Ja olivat selvästi kateellisia ja kaunaisia Johannan ja lehden onnelle. Ja sille että Johanna oli upea julkkis ja itse olivat jotain kadunlakaisijoita.

Tukeva aamiainen alkoi jo mennä Johannan päähän ja hän sulki silmänsä.

Vain hetkeksi.

* * * *

Herättyään Johannan sievä käsi hapuili aviomiehestä.

Käsi hamusi tyhjää!

Missä Seitsemän päivää oli?

Kaunis Johanna avasi kirkkaat tähtisilmänsä ja näki kauhunäyn: Hänen aviomiehensä oli poissa!

* * * *

Pakokauhun vallassa Johanna astui upean glamourluxushotellin aulaan.

– Soittakaa poliisille! hän huusi portieerille. – Aviomieheni on kadonnut! Hänet on ryöstetty!

Portieeri katseli Johannaa kysyvästi.

– Tee jotain ääliö! Seiska on poissa! Sevendeis magazine tajuutsä homo! Call nazi polise! I’m famous modell in Finland with Kanerva and Lööppijulkis and näätäsiat!

Alempirotuinen portieeri pudisti päätään. Miksi KAIKKI ovat minulle kateellisia isoista silikoneistani ja upeasta muovitukastani, Johanna mietti ja kääntyi pois.

Samassa hän näki Seitsemän päivää-lehden! Siellä se köllötteli aulan sohvapöydällä ja oli hyvinkin tyytyväisen näköinen kun nuori nainen noukki sen ylös ja avasi sen!

Petturi!

Sika!

* * * *

Illalla Johanna ja Seitsemän päivää-lehti palasivat upealta illalliselta ja astuivat ylelliseen hotellisviittiinsä jollaista jotain likaista lähiötavista ei ikinä päästettäisi edes siivoamaan.

Illallinen oli ollut todella alacarte ja mielettömän kallis, siis TODELLA kallis ja tosi sillä lailla perusjenkkiläinen. Se oli maksanut enemmän kuin joku läski kontulalainen työtön tienaa siis vuodessa.

Makuuhuoneessa kaunis Johanna tarttui Seitsemän päivää-lehteä kaksin käsin.

– Petätsä mua niitten horojen kanssa! Mä näin kuinka se yks lääppi sua aulassa! Käänteli sun sivuja ja sä nautit siitä sika! Oikeen voihkit miälihyvästä! Eihän sillä edes ollu silkkareita! Joku epäblondi tavisluuseri! Mä tapan sut!

Seitsemän päivää-lehti ei yrittänyt puolustautua Johannan raivokkaita syytöksiä vastaan.

– Sano jotain vitun kusipää! Johanna huusi päin lehden kansikuvaa ja viskasi sen lattialle niin että kolahti.

Mutta lehti vain jatkoi vaikenemistaan.

- Ja missä mun omakotitalo suaraan Hesan keskustassa viipyy! Ja mun Lamborgiini! Ja miksei mulla oo omaa teeveohjelmaa vitun ääliö!

Lehti ei sanonut mitään.

– Vittuiletsä mulle idiootti! Vittu mä tapan sut!

Johanna kurkotti hedelmäkulhoon ja hänen kätensä osui hedelmäveitseen.

* * * *

Aamulla upea kaunotar Johanna astui portieerin luokse.

– Soittakaa heti poliisi.

Portieeri katsahti ylös.

– Call a polise now. Mun vitun hullu aviomiäs yritti tappaa mut! Se on ihan hullu! He try strangel me! He is hullu kusipääidiootti jolla ei edes seiso and he levittää the glamydia to kaikille vitun horoille! Se yritti taas kännissä tappaa mut tajuutsä neekeri!

Johannan hullu aviomies, riekaleiksi raastettu Seitsemän päivää-lehti, lojui aulan pöydällä.

Eikä vieläkään sanonut mitään.