Kirmatessaan työpäivän päätteeksi Reichstagista kotiin Bunkkeriin Kolmannen valtakunnan valtakunnankanslerilla Adolf Hitlerillä oli kevättä rinnassa. Kuulas kirkas aurinko lämmitti mukavasti, linnut lauloivat pitkin Ku'dammin puiden orastavia oksia ja Adolfin askel oli kevyt ja ilmava, ottipa hän aina välillä jonkin hyppyaskeleenkin; niin iloinen oli hänen mielensä.
Kesken matkan hän päätti poiketa lähimpään biergarteniin yhdelle pikaiselle, vaikka Evalla olikin jo uunissa veripalttua ja etikassa haudutettua sianpäätä - hänen lempiherkkujaan. Lehtikioskille tullessaan hän pysähtyi.
- Heil, Herr Lehtikioskinpitäjä. Teillä olisko minulle mitään firkistäfää ja opettafaista luettafaa, kun raikkaan kefäisen lasillisen olusta lähimmässä biergartenissa nautin?
- Joo heil vaan sullekin, Herr Lehtikioskinpitäjä sanoi ja heitti Adolfille lähimmän käteen osuneen lehden. - Ota vaikka tosta toi Seiska.
Adolf avasi lehden innoissaan, mutta pettymys oli valtaisa, kun hän näki sen sisällön. Räikeitä sekavia kuvia turhista mitäänsanomattomista mukajulkkiksista juopumustilan eri asteissa ja virtsaamassa eri asemalaitureille. Missä oli kansaa opettava ja yleissivistävä aineisto? Missä oli korkeita arjalaisia ideaaleja ja ylivertaista arjalaista moraalia pönkittävä, mieltä ylevöittävä aineisto? Missä olivat kuvat iloisesta germaanisesta hausfrausta, letitetyissä hiuksissaan, jonka pyöreät posket punoittavat kuin omenat ja joka ylpeänä hoitaa kotiaan ja lapsiaan, jotta kansakunta vahvistuisi ja kukoistaisi ja kasvaisi aina vaan mahtavammaksi? Missä olivat jämerien sotilaiden ja ylpeiden maanviljelijöiden kuvat? Missä mielenkiintoiset ja mukaansatempaavat artikkelit terästeollisuuden tuottamasta sotilaskypärien ja kenttälapioiden määrästä?
Närkästyneenä Adolf oli juuri valmis sulkemaan huonolla maulla toimitetun ja kerrassaan ala-arvoisen lehden ja nuhtelemaan Herr Lehtikioskinpitäjää, kun hänen katseensa osui upeaan ja fantastisen rehevään arjalaiseen naiseen, jonka rinnalla Willendorffin Venuskin näytti aliravitulta.
Rakkaus roihahti Adolfin rinnassa.
* * * * *
- Taasko pitää Puola vallata? esiliinaan pukeutunut Eva kysyi kaataessaan lisää etikkaa sianpään päälle.
Olohuoneessa Adolf pakkasi pieneen ruskeaan matkalaukkuunsa seuraavat tavarat: puhtaat alushousut, kaksi puhdasta nenäliinaa, puoli tusinaa vastasilitettyjä olkanauhoja (joissa hakaristi), kolme voipaperiin käärittyä makkaravoileipää ja piimällä täytetyn kossupullon. Pemmikaaniakin hän olisi laukkuun pakannut, mutta Herr Teurastaja Schmidt sanoi, että pemmikaanin kysyntä oli niin vähäistä, ettei sitä kannattanut pitää myynnissä. Matkalukemiseksi hän lisäsi Seiskan.
- Foi pikku Efaseni, Adolf sanoi sulkiessaan laukun. - Nyt aifan täydellisen arjalaisen naisen löytänyt olen ja hänen kanssaan lisääntyä aion ja arjalaista rotuamme jalostaa ja germaanista blondigeeniä maailmaan lisätä. Kokonaisen armeijan pieniä pyöreitä adolfeja siittää aion und mit heidän afullaan faltaamme die ganze maailman und kaikki rumat lyhyet eivaaleat untermenschit rautakorkomme alle kuin hampaattomat ruutanat murskaamme! Heil minä!
- Syötkö ensin etikassa haudutettua sianpäätä? Eva sanoi ja valeli päätä liemellä. - Äläkä taas unohda puhtaita sukkia.
* * * * *
Helsinkiin päästyään Adolf kävi ensimmäiseksi kampauttamassa ja vahauttamassa viiksensä, sitten hän vaihtoi hihaansa puhtaan hihamerkin ja osti napinläpeensä kukkasen. Matkan rasitukset olivat kuivanneet hänen kurkkuaan, joten ennen viimeistä etappia hän päätti käydä Asemaravintolassa pikaisella ohrapirtelöllä.
Ravintolan ovella haisi epämiellyttävältä, oudon savuiselta. Savun hajuun sekoittui muutakin, kuin ravintolan keittiö olisi tungettu täyteen mätiä kananmunia ja unohdettu ne sinne vuosikausiksi päästämään rikkiyhdisteitään ilmakehään.
Tuskin Adolf pääsi ovesta sisälle, kun jo hänen korviinsa kantautui kimeä vihellys.
- Hei jätkä! Tänne päin saatana!
Kesti hetken ennen kuin Adolfin silmät tottuivat ravintolan sumuiseen hämärään. Sitten hän näki kulmapöydässä tutun hahmon. Pujoparta, punainen asu, punainen viitta, sarvet ja atrain.
Paholainen.
Adolf halusi kääntyä ja kävellä ulos, mutta ei katsonut voivansa tehdä sitä ilman, että menettäisi kasvonsa Valtakunnankanslerina ja Pahuuden inkarnaationa. Joten hän jatkoi jämäkästi eteenpäin, kunnes saapui Paholaisen pöydän luo.
- Heil Aatu, Paholainen sanoi ja ojensi virnistellen kätensä Kolmannen valtakunnan tervehdykseen. Paholaisen kaverit, homokampaaja ja Matti Vanhanen, pidättelivät nauruaan.
- Herr Teufel, heil ja 666, Adolf sanoi ja vastasi tervehdykseen laimean innottomasti. Hänestä tuntui aina siltä, ettei Paholainen oikein ottanut häntä täysin vakavasti. Joskus hänestä tuntui jopa siltä, että Paholainen naureskeli hänelle selän takana.
- Mitä jätkä, istu perseelles, joko on perkele maailma vallotettu? Paholainen sanoi. - Otaks huurteisen? Vanhanen tarjoo.
Adolf istahti ja otti hörpyn eteensä asetetusta olutmukista.
- Puolen maailman läpi ja faaroja uhmaten matkannut tänne falkeaan Ultima Thuleen olen, jossa elämäni rakkaus asuu ja kosia häntä aion kuten Siegfried prinsessa Brünnhildeä kosi ja sitten hänelle satoja lapsia siitän ja arjalaiset pikku adolftukiaiset koko maailman faltaafat! Häälahjaksi faimolleni Lapin polttamassa käyn. Heil minä!
- Jaa, että piparii pitäs natsinkin saada. Mä kun aina luulin että oot gei. Minkä kulahtaneen vanhan ihrahoron sä jostain perkele kiven alta sit löysit?
Adolf kaivoi esille Seiskan ja näytti Paholaiselle kuvaa ihanasta naisesta, joka oli noitunut hänen sielunsa ja kahlinnut hänen sydämensä ikiajoiksi.
- Nimensä minun fiattoman ja sifeän arjalaisen rakastettuni Johanna Tukiainen on.
Paholainen meni hiljaiseksi ja kalpeaksi ja hänen terhakat sarvensa lurpsahtivat surulliseen puolitanaan.
- Älä jumalauta sälli! No kato saatana, samaa vosuahan mäkin tulin kosimaan! Oon rakastanu sitä aina siitä saakka kun se veti pataa ja hedelmäveitsetti sit 10-vuoden exäänsä. Siinä on kato mulle perkeleen hyvä emäntä.
Adolf tunsi kuinka hänen sydämensä lakkasi hetkeksi lyömästä.
- No jo on kato pirun kiperä tilanne, Paholainen sanoi. - Milläs hedvekillä me tää selvitetään?
Paholainen siveli hetken mietteliäästi otsaansa ja sitten pujopartaansa ja katseli ikuisuuteen. Homokampaaja ja Matti Vanhanen seurasivat pomonsa esimerkkiä.
- Hei mä kekkasin, Paholainen sanoi äkkiä ja napsautti sormiaan. - Pelataan saatana marjapussia. Se joka voittaa saa sit duunata Tunkkii ihan aertona.
Adolf piti ajatusta sopimattomana ja karkeana, mutta suostui silti, olihan hän erinomainen ellei peräti loistava marjapussin pelaaja. Paholainen veti takataskustaan avaamattoman korttipakan ja antoi Adolfin tarkastaa sen.
Peli, joka oli ratkaiseva Euroopan ja koko maailman kohtalon, alkoi.
* * * * *
- Foihan fuitton, Adolf sanoi kyynelsilmin, nousi pöydästä ja kiiruhti ulos, ettei purskahtaisi täyteen itkuun Herr Teufelin edessä. Kello ei vielä ollut neljääkään, joten harmistuksen ehtisi hyvin purkaa Puolan valtaamiseen.
Paholainen, homokampaaja ja Matti Vanhanen eivät odottaneet edes siihen asti, kunnes Adolf ehti ovesta, ennen kuin purskahtivat ilkeään nauruun.
- Lievä spede perkele, Paholainen sanoi ja karisti hihoistaan ässiä.
Matti Vanhanen lähetettiin hakemaan uusi kierros olvia ja palatessaan vaahtopäisten kanssa hän sanoi Paholaiselle:
- Ihanko oikeasti meinaat käydä kosaisemassa Tunkkia?
- No en hedvekissä, semmoseen laardiin koskis kymmenen metrin atraimellakaan, kuhan vaan pistin vähän vuittonia viiksivallulle.
* * * * *
Adolfin askel painoi, kun hän laahusti takaisin kotiin Bunkkeriin.
- Faan kyllä minä fielä näytän, hän sanoi ja heristi pikku nyrkkiään kohti taivaita. - Maailman falloitan ja sitten nähdään, kuka arfoinen fiehättäfän Johanna Tukiaisen prinssiksi on! Tänään Eurooppa, huomenna koko maailma, ylihuomenna kaunis Johanna Tukiainen! Heil minä!
Hän avasi kotioven, riisui kengät eteisessä, ettei Eva suuttuisi jalanjäljistä vastakuuratulla parketilla, muisti unohtaneensa sukat, ja meni keittiöön. Jos vaikka sianpäätä oli vielä vähän jäljellä?
No comments:
Post a Comment