14.6.13

JOHANNA TUKIAINEN SHOWKEIKKAA OTETAAN VASTAAN KESÄKUULLE JA HEINÄKUUN ALKUUN VAIKKA OLENKIN KOKO KESÄ-, HEINÄ- JA ELOKUUN ETELÄSSÄ KUVAAMASSA SAIRAAN MAKEITA MUSIIKKIVIDEOITA!

Keikkatarjoukset ja vaippalahjoitukset Jullialle suoraan: johanna@vankeinhoitolaitos.fi

Näillä näkymin juhannus 26.6 on varattu poliisikuulusteluille, sekä 13.7 uusi pahoinpitely Ravintola Raja-Tupa Hollolassa.

Koko kesäkuulle otan nyt keikkaa vastaan, samoin heinäkuun puoleenväliin asti siitäkin huolimatta että olen jo kesäkuun alusta saakka ollut Miamisessa äänittämässä sairaan makeita musiikkivideoita uusiin sairaan makeisiin ulkomaankielellä äänitettyihin hitteihini! Heinäkuun lopulla minulla on synttärit ja silloin ajattelin juhlia niitä ulkomailla, jos äiti laittaa rahaa laivalippuun.

Julia on vakavasti väsynyt tällä hetkellä, hän järkyttyi oikeudenkäynnistämme niin paljon (jossa oikeus ei todellakaan tapahtunut kun Aertoa ei tuomittu itseään pullolla päähän lyömisestä) että hän ei kyennyt juomaan useaan päivään, ja on ollut nyt sairaalassa Meilahdessa 2 vuotta rikkaiden huoneessa josta on rikkaiden näköala ja Julian sairaus on täysin postikorttien syytä joita hänelle ei näytetty.

Käyn keikoilla tällä hetkellä hehtarihuulisen Juhan kanssa joka muuten on homoseksuaali, viime aikoina olenkin keikkaillut ahkerasti, sekä minulla on pari kokonaan uutta Dolls tanssijatarta joiden nimet ovat Petri Penna. Minulla on myös kaksi upeaa, uutta biisiä valmiina: 4 EVER IN JAIL ja I´LL BE WAITING FOR A PRISON BREAK. Ovat todella tarttuvia ja kauniita kappaleita jotka kertovat Hämeenlinnan vaarallisten naisvankien suljetusta osastosta.

Ne löytyvät YouTubesta, mutta eivät yllättävää kyllä levykaupasta, teimme ne osittain yhdessä sillä hetkellä osittain tajuissan olevan siskoni Julian kanssa ja Seiska Liven sivuilleni pitäisi tulla myös videoita Pohjois-Ruotsin Skånen 200 000 neliötä ison linnan studioilta jossa äänitimme kappaleet, sekä yksityisiä Julian ja minun tanssiesityksiämme joissa en pahoinpitele Julliaa, Seiska Liven sivuilta puuttuu tällä hetkellä paljon materiaalia kuten vaikka itsemurhaviestini, mutta vaikka Iphone kännykkäni varastettiinkin jonka kannet voi irrottaa pois, niin koko materiaali kännykästäni on Seiskan hallussa, joten odottelen että he laittavat sen julkaisuun jotta voin taas mennä yöuinnille ja pakoilla poliisia.

Nyt pyörii myös Adressi netissä, jossa vedotaan siihen, että minun ehdoton vankeustuomioni muunnetaan yhdyskuntapalvelukseksi jonka ovat allekirjoittaneet esimerkiksi Adolf Hitler, Osama bin Laden ja Barack Obama. Siihen ei ole mitään syytä, miksi sitä ei muutettaisi sellaiseksi, olen enemmän kuin työkykyinen ja etenkin työhaluinen.

Vakavat rikollisetkin ovat saaneet lievempiä tuomioita kuin minä joka en koskaan ole hakannut ketään ilman pätevää syytä. Kuten sanottu, tässä on ajojahdin ja ihmisjahdin maku ihan kokonaan ja minua vainotaan vain koska olen rikas ja kuuluisa ja kovin kovin kaunis ja hoikka.

Minulla oli rattijuopumustuomio monta vuotta sitten, enkä ole ainakaan 2 vuoteen ajanut autoa joten kyllä minä sain myös siitä maksaa eikä ajamattomuuteni lainkaan johdu siitä ettei minulla ole varaa omaan autoon eikä kukaan täysijärkinen päästä minua oman autonsa rattiin. Esim. Jasmin Mäntylä joka ei edes ole aito blondigeeni kuten minä olen sai aikanaan rattijuopumustuomion, kuten aika moni muukin minua vähäisempi julkisuuden henkilö, ihme ettei niitä asioita kaiveta enempää enää, eikä jauheta. Minut vain yritetään ristiinnaulita kuten hyvä ystäväni Jeesus. Myös Julian saama tosi kova sakkorangaistus oli ihan liian suuri siihen nähden, että hän löi naista kasvoihin aiheuttaen naiselle mustan silmän (mutta minä näen kapakkatappeluita usein ja olen kuullut, että esim. Kalliossa niitä tapahtuu kokoajan, että joku vetää turpaan toista, eikä ne asiat minnekään käräjille asti mene joten miksi YK vaikenee tuomiostani!!!!!) eikä tällä kertaa potkaissut naamaan eikä edes käyttänyt pulloa tai hedelmäveistä tai muutakaan ihmisen tappamiseen soveltuvaa astaloa.

Joten laittaa siihen adressiin nimi, ellei oma niin keksitty, että ehdoton vankeuteni muutettaisiin yhdyskuntapalvelukseksi vaikka Alkossa koemaistajana tai apteekissa lääkevaraston vastaavana. En ole raiskaaja, en tappaja, en ryöstäjä, enkä mikään väkivaltarikollinen sillä hakkaan tosiaan vaan äliöitä ja apiaaneja ja niitä jotka sanoo vastaan tai on muuten ärsyttäviä ja rumia. Kuka tahansa vähänkin minua älykkäämpi ihminen ymmärtää tämän asian, uusimmassa Seiskassa on haastatteluni tai sitten ei ole koska ei kukaan halua lukea juttuja minusta lehden paperiversiossa kun siellä on juttuja oikeistakin julkkiksista. Enkä ole ryöstänyt koskaan omalta työnantajaltani tai murtautunut kauppoihin tai taloihin sisälle varastaakseni kuten esim. ex-aviomieheni Arto Länsman joten aina kun pahoinpitelen jonkun niin Aerto pitäisi laittaa vankilaan. En myöskään ole koskaan yrittänyt kuristaa ketään hengiltä tai käyttänyt aseita, jos hedelmäveistä, saksia, lasia ja pulloa ei lasketa aseiksi.

Joten nyt Johanna Tukiainen keikkabuukkaukset: johanna@eristysselli.fi. Koko setti kokonaisuudessaan on satoja tunteja kestävä, mutta sen voi hoitaa mieluiten ilman että vaivaudun paikalle. Jaan myös nyrkkiä ja kanssani voi ottaa matsia.

Minulla on uusi keksitty poikaystävä, hän on komea ja pitkä tanskalainen mies joka on yksityisyrittäjä eikä valokuvia ole kun se on keksitty. Menen häneltä kohta lypsämään rahaa ja matkoja, mutta voin silti ottaa keikkaa vastaan, koska kukaan ei kestä minua kuin yleensä maksimissaan päivän.

Ihanaa ja lämmintä kesää kaikille sadoille miljoonille Tuksu faneilleni (ei vihaajilleni eikä Heikki Lampelalle tai kaikillle niille sioille jotka eivät ostaneet minulle viinaa baareissa vaikka pyysin) ja kohta lisämatskua taas käräjillä (oikeuden pitäisi käsitellä se Vantaan pureminen ja tietenkin Jollaksen kodinraiskaus), olen antanut ne mm. Urban nimiselle pulustajalleni ja lähetin niitä puhelimeni välityksellä myös Miamiin.

Johanna "Jolene" Tukiainen (ainoa, oikea kristitty marttyyri Facebookissa!)

3 comments:

  1. Huh-huh, kyllä nyt on niin kovaa herjausta että joudun toimittamaan tämän(kin) tekstin uristille ja myös poliisit nauravat sinun jutuillesi... eiku siis eivät silleen että hauskoja olisivat vaan ihan täyttä naurettavaa herjausta!!!1

    ReplyDelete
  2. Melkein ei alkuperäisestä erota!

    ReplyDelete
  3. Tsiisus siunaa, missinnaköinen osasi lukea tämän melkein kokonaan ja alkoi itkeä satoja tunteja, koska aavistaa tämän herjaavan ihanaa Johkua.

    Laupea - mistä nimimerkkisi kumpuaa ? Onko Lapinmies, se Ruutana, tämankin takana ??

    Johannalla on sana hallussaan, esim. pujopartainen dobermanni-mies on Arto Paasilinnan tasoista tarinaniskentaä. Mut Laupiksella on vielä paremmin. Metatekstiä.


    PS. Anteeksi huutomerkkien vahainen maarä. Vetäydyn nyt tanskalaisen sponsorini kanssa tekemaan kukka-asetelmia. En ole rikollinen, en tod kuulu Hämeenlinnaan, lukekaa Laupiksen blogia ääliöt !!!! Eikun aaliot!!!!!1

    ReplyDelete