Lahnan miehekkään jykevät leukaperät kiristyivät äärimmilleen hänen katsoessaan talon seinään liimattua Pasila Vicen etsintäkuulutusta.
BAD FISH: REWARD $500 000
Heikompi kala olisi tuntenut heikotusta suomuissaan ja tutinaa evissään, etenkin ottaen huomioon että maan kuuluisin ja pätevin salapoliisi Prinsessa oli hänen kannoillaan, mutta Lahna vain nauroi vaaran edessä. Häntä eivät Prinsessat huolettaneet.
Italowesternissä Lahnan silmät olisivat kaventuneet viivoiksi ja hän olisi raapaissut etsintäkuulutuksesta tulta ja sytyttänyt suupielessään roikkuvan sikarin machommin kuin Clint Eastwood.
Äkkiä Lahna säpsähti. Joku seisoi hänen takanaan. Salamannopeasti hän kääntyi kohtaamaan vaaran, valmiina hysteeriseen pakoon.
Mutta ei, syytä pelkoon ei ollut. Hänen takanaan seisoi vain noin nelivuotias tyttö syömässä tikkunekkua. Vai oliko se sittenkin äärimmäisen ovelasti naamioitunut salapoliisien tsaaritar Prinsessa?
Tyttö oli aika karskin näköinen ja ilmekin oli melko pelottava.
Lahna ei ollut valmis riskeeraamaan vapauttaan, saati terveyttään, joten hän säntäsi kirkuen karkuun.
* * * * *
Oveluudellaan Lahna oli jälleen kerran selvinnyt voittajana kiperästä tilanteesta. Mutta yhä suunnaton vaara vaani. Joka askel oli loputtoman raskas, joka minuutti toi tuomion vääjäämättömän hetken yhä lähemmäksi.
Valintatalossa Lahna huomasi maitohyllyä vastapäätä lastenvaunut. Saman tien hänen terävät aistinsa valpastuivat.
Oliko mahdollista että vaunuissa ei ollutkaan legitiimiä vauvaa vaan sensijaan saalistaan viekkaasti odotteleva, vaippaan ja tuttiin naamioitunut Prinsessa?
Ostoskassi putosi Lahnan herpaantuneista käsistä ja keskiolutpullot särkyivät kaupan kylmälle lattialle. Pyörtymistä vastaan viimeisillä voimillaan taistelevan Lahnan onnistui kuin onnistuikin hoiperrella ulos kaupan ovesta ennen kuin hän menetti kauhusta tajuntansa.
* * * * *
Seuraavaksi kuukaudeksi Lahna linnoittautui urheasti kotiinsa. Hän ei uskaltanut avata tietokoneettaan sillä Prinsessa oli äärimmäisen taitava tietokonenero joka hetkessää selvitti koneiden iipeet ja peepeet. Kännykänkin Lahna hajoitti palasiksi ja huuhteli palaset vessanpöntöstä, varmuuden vuoksi.
Valoja ei uskaltanut Lahna sytyttää eikä ikkunaverhoja avata. Kirjoja tai lehtiä ei ikuisen synnin pimiässä nähnyt lukea eikä Lahna sitä olisi uskaltanutkaan tehdä, ihan vaan sen varalta että Prinsessa partioi pihalla ja tarkkakorvaisena kuulisi sivujen kääntämisen.
Joskus harvoin Lahna keräsi rohkeutensa ja luikahti synkimmän yön mustan viitan turvin roskalaatikoille tonkimaan jätepusseista itselleen mädäntyneitä ruuanjätteitä joilla pysyä hengissä seuraavaan ankeaan pelokkaaseen päivään. Pian ei rohkeus riittänyt enää siihenkään ja Lahna siirtyi syömään vanhoja sanomalehtiä ja jyrsimään puhki kuluneita kengänraatoja.
Päänsä Lahna kääri folioon ettei hänen ajatuksiaan luettaisi.
Päivät kuluivat hitaasti, tuskallisen hitaasti, mutta kuluivat silti. Viimein Lahna uskalsi jo toivoa että hän on turvassa. Ehkä hänen oli sittenkin äärimmäisellä oveluudellaan onnistunut karistaa yksityisetsivien kruunaamaton kuningatar kannoiltaan? Ehkä Prinsessa oli tällä kertaa huomannut vastuksen aivan liian kovaksi ja luovuttanut ajojahtinsa?
Samassa ovikello soi! Lahnan sydän pysähtyi hetkeksi.
Sängyn alle piiloutuessaan Lahnan sumeaan tajuntaan iskikin ajatus: Entäpä jos oven takana ei olekaan salapoliisien suuriruhtinatar Prinsessa vaan ihan joku random joulukalenterien myyjä?
Ja vielä - tuskinpa mestarisalapoliisin tarvitsi kelloja rimputella, häntä eivät mitkään ovet pidätelleet eivätkä lukot hidastaneet.
Henkeään pidätellen rohkea Lahna hiipi varpaisillaan ovelle ja kurkkasi varovasti ovisilmästä. Ja jälleen hänen henkensä salpautui ja sydän lakkasi lyömästä!
Tilanne oli paljon pahempi kuin Lahna olisi ikinä voinut kuvitella edes pahimmissa painajaisissaan: Oven toisella puolella seisoi Taikamake virallisen näköistä asiakirjaa heilutellen ja Taikamaken vieressä hurjana irvistelevä Vaippapoika!
Lahnalta ei mennyt kuin hetki kun hän loikkasi parvekkeelta pihalle, juoksi lähimetsän poikki, hyppäsi mereen ja ui kauas kauas pois.
Sen koommin ei Lahnasta enää mitään kuultu.
* * * * *
"Ei taia tääkään setä avata meitille ovea, Taikamake-setä", Vaippapoika sanoi apeana.
"On se vaan kumma ettei tahdo kukaan tänäkään vuonna ostaa hienoa Dolts Dancersien joulukalenteria", Taikamake sanoi. "Ihan vaikka värikuvia on siinä minun tytöstä ja sen kaverista siitä paksusta tytöstä myöskin on kuvia."
"Mennään kotiin, Taikamake-setä. Minun vaipat pittää vaihtaa taas."
Taikamake pirautti vielä kerran ovikelloa ja ihmetteli outoa nimeä ovessa.
"Joo eiköhän me kotiin päin lähdetä, tuskinpa tälläkään hiipparilla olisi varaa ostaa kalenteria, mikä lie patamusta murjaani maahanmuuttaja Blahna."
Astuessaan mädältä kalalta lemuavasta rapusta raikkaaseen ulkoilmaan Taikamaken ajatukset kääntyivät jostain syystä hänen nuoren kollegansa Prinsessan lahnanmetsästykseen. Taikamake oli täysin varma siitä että enää ei tarvinnut kauaa odottaa, oli vain ajan kysymys koska se haiseva mätä kala jäisi Prinsessan rysään.
