22.8.12

Tuksulle sulhanen eli Caveat emptor

Kauniin Johanna Tukiaisen nerokkaasti omakeksimä parahultainen tositelevisiokonsepti etenee mukavasti ja tulostakin alkaa jo tulla. Televisionkatsojat tuskin malttavat odottaa koska saavat katsottavakseen tämän televisiohistorian hulppeimman mutta hauskimman paritusproduktion.

Herr U alias Urban Tukholmasta on paljastunut pihiksi, ylimieliseksi ja ennen kaikkea poissaolevaksi. Rahaa ei ole tippunut ja matkatkin jäivät pelkiksi suunnitelmiksi. Miestä ei ole näkynyt sitten Tallinan katastrofin, eikä ihmekään kun katselee Tuksun uusimpia kuvia. Naurua kyllä kuuluu jos Tukholman tienoilla vähän korviaan heristää.

B. Joku hurri. Ei havaintoa. Jätkä vaan pääsi karkaamaan. No ei se enää haaviin jää. Ei vaan kannattais yrittää sellasia joilla on ÄO isompi kuin raitiovaunulinjan numero.

J. Suomalainen mutta asuu ulkomailla. Ei oo pahemmin näkyny. Eikä tulla näkemäänkään. Joku kai lähetti sille Malmin Tillikan keikkakuvia. Auts. Oikeesti. Auts! Julmaa.

Aerto L. Lapista. Aina ajankohtainen. Tykkää pullukammasta ja on iskunkestävä. Kolmikätisyys plussaa.

Kaikkien entisten sulhasehdokkaiden (joita olikin vain 300) petettyä, karattua tai kadottua maan alle (Aertoa lukuunottamatta) on kisaan päätetty ottaa uusia ehdokkaita. Vain hakijoiden crème de la crème on kelpuutettu kisaan ja jokainen heistä on Tuksun tasoa. Vähintäänkin.

Tällä hetkellä uusista nimistä kisan kärjessä ovat:

Herra M Kuopiosta. Bodari, koiranhoitaja, uskollinen talonmies ja virallinen spyderman. Ex-lappalaisen ex-Aerton ex-paras ex-ystävä. Uusin ja seksikkäin Dolts-tanssija ja Kallion Mensan varapuheenjohtaja. Osaa keittää makaronin löysäksi. Siemenlaatu tuplaplatinaa.

Herra PP. Suomen lahjakkain blogisti ja upein muotiasiantuntija. Tukkajumala ja meikkauksen guru. Bonusta siitä että mahtuu Tuksun mekkoihin.

Katja. Tuksun kihlattu morsian. Tuksuhan tosin on täysin heteroseksuaali.

Joonas T Keravalta. Suomen lahjakkain USA:ssa asuva rap-artisti ja multimiljoonien arvoisen levydiilien tekijä. Hengailee P-Diddyn, Puff Daddyn ja Keanu Westin kanssa. Osti molemmille Tuksuille lentoliput Las Vegasin pornomessuille. Debyyttialbumi Invisible Jones ilmestyy maanantaina. C-kasetilla.

Ja onko kilpaan vielä tulossa musta hevonenkin?

Herra I Vantaalta. Myös ex-lappalaisen ex-exän ex-Aerton ystävä ja Tuksujen avokätinen mesenaatti. Harrastaa valokuvausta, Tuksun majoittamista, poliiseja ja huomiota.

Jo on ihme ellei Tuksulle ala jo pikkuhiljaa löytyä hänen itsensä tasoista sulhasta.

(Mutta missä kaikki jenkkimiljonäärit ovat? Ihmetyttää sillä hehän Tuksua eniten rakastavat ja arvostavat. Epäilemättä kyse on vain Tuksun isänmaallisuudesta - emmehän ole unohtaneet että hän viimeeksikin nai mieluummin rahattoman lapinmiehen kuin yhdenkään lukemattomista jenkkimiljonäärikosijoistaan.)

No comments:

Post a Comment