Minun vaimo käski kattoa että se yksi lapinäijä, Aslakki sen nimi oli, ei pääse livahtamaan sisälle meitin villaan siellä Helsingissä Laajavuoressa. Minä sitten laitoin sisälle sinne huusholliin kolme hiirenloukkua joissa oli jokaisessa viinapullo syöttinä. Toivottavasti ei käy Aslakille liika kehnosti kun minulla on se selkä niin huono ettei voi alkaa routaista maata takapihalla kaivamaan.
Minä olen Savon sanomat käärinyt rullalle että sillä humahutan aslakki lapinäijää jos hiirenloukuista selviää ohi. Kaalin sitä humahutan. Johan lentää pikkumies tuulen mukana mereen kun sitä vähän huitasee.
Illalla kun menin pihalle kuselle niin eikö se lapinäijä siinä talon nurkalla taas pillittänyt. ”Pliis pliis pliis”, se sano ja en minä sen mongerruksesta muuta ymmärtänyt, ruotsiakos tuo mahtoi puhua tai haltiakieltä. Kovasti se taas pirtulta haisi ja semmoinen likainen takki oli sillä päällä. Minä siihen että ”Nyt hyvä mies lopetat sen juomisen ja menet töihin ja etsit vaikka jonkun kivan piikatytön ja menet naimisiin niin se sinut kuriin pistää ja ottaa viinat pois, minullakin on se yksi pulska tytär joka on jo kolmevuotiaasta saakka naimisiin halunnut mutta eihän se ole äijää löytänyt vaikka mitä on yrittänyt”, niin eikö se kanalja avoimesta ovesta sisälle sukkelana sittiäisenä livahtanut! Ja perässänsä oven sulki niin etten minä päässyt sisälle!
No, alkoi sieltä kohta sisältä kuulua kovaa meteliä, huutoa ja mökää ja vaikka mitä pakanallista elämöintiä ja huonekalujen kolinata kuin pelsepuupin hovista konsaan. Sittenpä äkkiä aukesi ovi taas uudestaan ja sieltä se lapinäijä tuli hirviällä kiireellä köpöttäen ulos kuin vähämielinen vasikka. Hiirenloukut vaan sillä roikkui naamasta, yksi nenästä ja yksi alahuulesta ja kolmas sillä kielestä roikkui, mutta viinapullot se oli saanut loukuista napattua ja kaksi niistä se oli jo ehtinyt tyhjentääkin ja kolmatta siinä minun ohi juostessani kaatoi kurkkuunsa kuin olisi jänkhällä viinanpuuteesta viimeiset kymmenen vuotta nääntynyt. Ja siinä vasta kun se minun ohitseni pinkoi niin minä sen huomasin että Nassuhan sillä oli perässänsä!
Meni siinä hetki ja meni toinenkin ja palasi sitten vihdoin Nassu suussaan iso kaistale sen lapinäijän persusta. Kun se minun kohdalle pääsi niin sylkäisi se housunriekaleen pois ja sanoi iloisesti että ”No mitä murattistarba? Paas piffaten yks spaddu ni saan skeidan maun veks suusta!” En minä siitä mitään ymmärtänyt mitä se sanoi, vaan Nassu sitten elehti niin kuin paperossia polttelisi: ”Blossii, kojak, blossii!” Siitä minä sitten Nassulle yhden minun pikkusikarin tarjosin. ”Tänx, dude. Pistin häiskään skidisti spiidii. Pysyy poronpainaja redissä pari notshii. Mut hei, nyt smekkais konjaagari! Keep it real, hörhendaali.”
Ja niin Nassu sitten tepsutteli takaisin sisälle. Enhän minä siinä heti tajunnut että oven lukkoon laittoi Nassu vahingossa ja minä siinä ulkopuolella. Koputtaa yritin mutta eihän se Nassu mitään voinut kuulla kun oli stereoista laittanut sellaista sinhvoniaa tulemaan pirskatin kovaa niin että ihan ulos asti kaikui kylänraitille. Voihan se olla ihan hyvä minun partioida yö ulkona varmuuden vuoksi. Jos yrittää aslakki lapinäijä takaisin niin hivautan Savon sanomilla nuppiin ukkelia.
Ei ole vielä minun makkarapuu aloittanut kasvaa.
No comments:
Post a Comment